Suoraan sisältöön

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe kadettien ylentämistilaisuudessa 31.8.2018 - Suomen tasavallan presidentti

Suomen tasavallan presidentti
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
Puheet, 31.8.2018

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe kadettien ylentämistilaisuudessa 31.8.2018

Arvoisat kadetit,

Onnittelen teitä suorittamastanne sotatieteiden kandidaatin tutkinnosta. Ylennän kadetit luutnanteiksi sekä nimitän kadetit upseerin ja määräaikaisen nuoremman upseerin virkoihin.

Tänä vuonna Suomen puolustusvoimat juhlii satavuotista taivaltaan kansamme itsenäisyyden turvaajana. Juhlavuoden tilaisuudet ovat edelleen vahvistaneet kuvaa puolustusvoimista toimijana, joka on luotettava ja lähellä kansalaisia.

Sata vuotta on pitkä aika. Siihen on sisältynyt lukuisia vaikeitakin jaksoja. Ne ovat opettaneet, että mitään ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Sen on edelleen osoittanut turvallisuusympäristössämme viime vuosina tapahtunut muutos, joka vaatii myös puolustusvoimilta ja rajavartiolaitokselta valmiutta sekä suorituskykyä reagoida entistä nopeampaan tilannekehitykseen.

Luonnollisesti Suomi itsenäisenä valtiona pyrkii kaikin toimin varmistamaan oman turvallisuutensa. Aktiivinen ja toimiva kansainvälinen yhteistyö on meille myös tässä suhteessa äärettömän tärkeä voimavara.

Puolustusvoimien tärkein tehtävä, Suomen itsenäisyyden turvaaminen, on säilynyt muuttumattomana läpi itsenäisyyden vuosikymmenten. Se on tehtävä, jonka täyttämiseen on oltava valmius kaikissa tilanteissa ja, joka tarvittaessa on suoritettava ilman kenenkään apua.

Arvoisat nuoret upseerit, 

Luotan teihin ja siihen, että te, tiedätte tehtävänne tärkeyden. Kolmen vuoden opintonne antavat teille vahvan teoriapohjan ja hyvät käytännön valmiudet tehtävissänne menestymiseen. Tutkintonne opetus on rakennettu entistä paremmin vastaamaan nykyajan vaatimuksia.

Olen useaan otteeseen tässäkin salissa kuvannut kansainvälisissä suhteissa ja omassa turvallisuusympäristössämme esiin nousseita haasteita. Samalla olen toivonut että positiivisempaa kehitystä tapahtuisi. Joudun kuitenkin toteamaan, että tilanne ei ole kääntynyt oleellisesti parempaan, vaikka ratkaisuja kriiseihin on yritetty löytää monilla foorumeilla.  Kansainvälistä politiikkaa leimaa ennalta arvaamattomuus ja yllätyksellisyys.

Meidän tulee toimia paremman ja vakaamman tulevaisuuden puolesta. Itse koen, että jatkamalla aktiivista kansainvälistä keskustelua voimme ymmärtää toinen toisiamme ja päästä kohti turvallisempaa maailmaa. Muuta hyvää vaihtoehtoa ei itse asiassa ole.

Suomalainen puolustusjärjestelmä perustuu yleiselle asevelvollisuudelle. Hyvä, että poiketen monista länsieurooppalaisista valtioista olemme säilyttäneet tämän itsenäisen puolustuksemme perustan. Yleinen asevelvollisuus on Suomen olosuhteisiin ja kokoon nähden toimiva malli. Se yhdistää kansan voimavarat sekä henkisen kestävyyden maamme puolustamiseen. Tuskin millään muulla tavalla pystytään yhtä kustannustehokkaasti ja motivoivasti kouluttamaan suuri ja osaavaa sodan ajan reservimme.  

Puolustuksemme voimavaroista tärkein on maanpuolustustahto, joka on pysynyt vuosien saatossa erittäin korkealla tasolla. Tälle pohjalle on hyvä rakentaa vakaata puolustusta. Myös teillä, nuoret upseerit, on vastuuta ja vaikutusta omassa työssänne edelleen edistää maanpuolustustahtoa. Kuten olen useasti aikaisemminkin todennut, jokainen suomalainen on maanpuolustaja, vähintään korviensa välissä.

Näen Suomen turvallisuusaseman kokonaisuutena, joka koostuu neljästä pilarista. Ne ovat uskottava kansallinen puolustus, läntiset kumppanuudet, Venäjä-suhteet sekä sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä.  Niistä tärkein on uskottava oma kansallinen puolustuksemme, joka on myös vahva pohja kansainväliselle puolustusyhteistyöllemme.

Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori, johtajat ja opettajat, 

Kiitän teitä tekemästänne hyvästä työstä. Se antaa nuorille upseereille valmiudet ja perustan suoriutua vaativassa ammatissa puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palveluksessa. Toivotan teille menestystä opetus- ja koulutustyössänne myös jatkossa.

Nuoret upseerit, 

Onnittelen teitä sekä teidän omaisianne tänä arvokkaana juhlapäivänä ja toivotan teille parhainta menestystä tulevissa tärkeissä tehtävissänne.

Kuvia Flickrissä

Tulosta
Tämä dokumentti

Päivitetty 31.8.2018

© Tasavallan presidentin kanslia Mariankatu 2, 00170 Helsinki, puh: (09) 661 133, Fax (09) 638 247
   Tietoa verkkopalvelusta   webmaster[at]tpk.fi