Suoraan sisältöön

Suomen tasavallan presidentti: Presidenttifoorumi

Suomen tasavallan presidentti
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
Uutiset, 11.3.2008

Presidentti Halonen: Venäjä mukaan Itämeri-yhteistyöhön

”Itämeri yhdistää, ei erota”, korosti tasavallan presidentti Tarja Halonen tiistaina 11. maaliskuuta 2008 järjestetyssä viidennessä Presidenttifoorumissa, jonka aiheena oli Itämeren tila ja tulevaisuus. Itämeren alueen talouskasvu on ollut vahvaa, mistä merkittävä osa selittyy kaupalla ja investoinnilla. Matkailu on ollut kasvussa, ja myös Itämeren kulttuuriyhteistyö kehittyy jatkuvasti. Suomella on Itämeren yhteistyön kehittämiseen erityinen intressi, sillä yli 80 prosenttia ulkomaankaupastamme kulkee Itämeren kautta laivoilla. Presidentti Halosen mukaan Itämeri-yhteistyön onnistumisen edellytys on kansainvälinen yhteistyö, jossa myös Venäjän mukanaolo on tärkeää. Itämeren merkitys Venäjälle on viime vuosien aikana ollut kasvussa, mistä kertovat mm. Suomenlahden pohjukan muodostuminen ulkomaankaupan keskukseksi, Nordstream-kaasuputken rakentaminen sekä Pietarin kaupungin strategisen merkityksen kasvu. Monien Itämereen liittyvien ympäristöongelmien ratkaiseminen ei myöskään onnistu ilman Venäjän myötävaikutusta.


Presidentti Halonen avasi viidennen Presidenttifoorumin. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

”Venäjän saaminen mukaan kaikkeen yhteistyöhön edellyttää jossain tilanteissa kuitenkin erityisiä ponnisteluja. Meillä tietysti rajanaapurina on siihen sekä intressejä että mahdollisuuksia.”, presidentti Halonen sanoi avauspuheenvuorossaan.

”Itämeren yhteistyötä on kaikkien kanssa kehitettävä tasavertaisen kumppanuuden pohjalta, jonka tarkoituksena ei voi olla jonkun tai joidenkin asettaminen syntipukin asemaan tai eristäminen, vaan kutsuminen yhteistyöhön. On tärkeää, että Venäjä huomioidaan asiaankuuluvalla tavalla myös Euroopan unionin valmisteilla olevassa Itämeri-strategiassa.”

Meriturvallisuutta parannettava

Presidentti Halonen korosti, että Itämeren puhdistamista ja puhtaana pitämistä koskevat sitoumukset on jo tehty, ja toiminnassa ei voida aikailla. Keskeisenä tehtävänä on yhdyskuntajätevesien puhdistaminen sekä maatalouden aiheuttaman ravinnekuormituksen radikaali vähentäminen.

Itämeren meriliikenne, ja erityisesti öljyn ja kemikaalien kuljetukset Suomenlahdella ovat kasvaneet, mikä edellyttää merenkulun turvallisuuden parantamista. ”Meriturvallisuuden parantaminen edellyttää kaikkien Itämeren maiden yhteisen meritilannekuvan muodostamista. Tämä edellyttää ennen kaikkea poliittista tahtoa, tekniset ongelmat ovat helpommin ratkaistavissa”, presidentti Halonen sanoi. Lisäksi tulisi kehittää Itämeren meriliikenteen ohjaus- ja valvontajärjestelmää sekä parantaa öljyntorjuntakapasiteettia ja pelastuspalveluyhteistyötä.


Presidenttifoorumin teemana oli Itämeri. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Itämeren tulevaisuuden turvaaminen edellyttää presidentti Halosen mukaan korkeimman tason poliittista sitoutumista. Alueella on jo nykyisellään paljon yhteistyömekanismeja, joista osa toimii paremmin, osa huonommin. Yhteistyötä tulee kuitenkin kehittää ja sitoumusten toimeenpanoa tehostaa.

Presidentti Halonen lähetti yhdessä pääministeri Vanhasen kanssa kaikille Itämeren maiden valtionpäämiehille ja pääministereille vuodenvaihteessa kirjeen, jossa kiinnitetään huomiota Itämeren tilaan ja kutsutaan maita yhteistyöhön. "Ruotsi ottaa Itämeri-asiat esille EU-puheenjohtajuuskaudellaan, mitä Suomi tukee. Voisi olla hyvä ajatus järjestää Itämeren alueen erityishuippukokous korkeimmalla poliittisella tasolla", presidentti Halonen sanoi.

Viidenteen Presidenttifoorumiin oli kutsuttu osallistujia yhteiskunnan eri alueilta, mm. poliittisia päättäjiä, virkamiehiä ja tutkijoita sekä elinkeinoelämän, kansalaisjärjestöjen ja kulttuurin edustajia. Yleisradio lähetti Presidenttifoorumin suorana internetissä ja koosteen TV1:ssä samana päivänä klo 15.05 – 17.00.

Presidentti Halosen lisäksi alustuspuheenvuoron käyttivät Itämerisuurlähettiläs Ole Norrback, Baltic Sea Action Groupin puheenjohtaja Ilkka Herlin, ympäristöjärjestö WWF:n meriohjelman johtaja Anita Mäkinen sekä Viron Suomi-instituutin kulttuurisihteeri Maimu Berg. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii toimittaja Tarmo Ropponen.

Tilaisuus oli jatkoa Presidenttifoorumeille, joita on järjestetty neljä kertaa vuosina 2006 - 2007. Edellisten foorumeiden teemoina ovat olleet suomalaisen työn kilpailukyky, osaaminen ja innovaatiot, ulkopolitiikka sekä vanhustenhuolto.

Presidenttifoorumin alustuspuheenvuorot liitetiedostoina:
Ole Norrback (PDF, 48 KB)
Ilkka Herlin (PDF, 72 KB)
Anita Mäkinen (PDF, 29 KB)
Maimu Berg (PDF, 31 KB)

Kooste Presidenttifoorumista YLE Areenassa

Tulosta
Bookmark and Share
Tämä dokumentti

Päivitetty 19.5.2008

© 2012 Tasavallan presidentin kanslia Mariankatu 2, 00170 Helsinki, puh: (09) 661 133, Fax (09) 638 247
   Tietoa verkkopalvelusta   webmaster[at]tpk.fi