Suoraan sisältöön

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe 219. maanpuolustuskurssin avajaisissa 7.11.2016 - Suomen tasavallan presidentti

Suomen tasavallan presidentti
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
Puheet, 7.11.2016

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe 219. maanpuolustuskurssin avajaisissa 7.11.2016

Onnittelut valinnastanne valtakunnalliselle maanpuolustuskurssille. Olette kurssilla, koska teitä tarvitaan. Edessänne on hieno kokemus ja tärkeä oppi siitä, miten monin tavoin maatamme varjellaan.

Jokaista meistä tarvitaan. Olen ottanut tavakseni sanoa, että jokainen suomalainen on maanpuolustaja. Maanpuolustustahto ei ole vain vanhakantaista retoriikkaa tässä ajassa, joka on käynyt arvaamattomaksi.

Positiivista on, että suomalaiset jakavat tämän ajatuksen. Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta on valmis puolustamaan maataan. Tämä on korkeaa kansainvälistä tasoa ja itsessään vahva viesti ympäröivälle maailmalle. Merkityksetöntä ei ole sekään, että asevelvollisuuden aikana opittujen taitojen ja asenteiden myötä suuri osa kansalaisistamme osaa toimia poikkeusoloissa. Tämä on vahva peruskivi turvallisuudellemme.

Pitkään uskoimme elävämme kauniissa maailmassa. Siis sellaisessa, jossa ristiriidat sovitellaan rauhanomaisesti ja jossa yhteisesti sovittu ja kansainvälinen oikeus painavat.

Toisin kuitenkin on. Olemme saaneet tämän kokea myös Euroopassa viime vuosina. Olemme vaalineet ajatusta vakauden kehästä ympärillämme, mutta tuo kehä on pahasti säröillä.

Joidenkin ratkaisu on silmien ummistaminen. Mutta ei se maailmasta pahaa poista. Uhkat ja ongelmat jäävät paikoilleen, vahvistuvatkin. Toiset taas hakevat nopeita ratkaisuja, joiden uskovat kertaheitolla poistavan kaikki ongelmat. Tämäkään ei ole realistista. Alati muuttuvassa tilanteessa täydellistä turvallisuutta ei ole mahdollista saavuttaa. Silti voimme omaa turvallisuusasemaamme vahvistaa monin tavoin. 

* * *

Maanpuolustuskurssilla keskustellaan avoimesti niin luokkahuoneessa kuin kahvikupposten ääressä. Varmasti tekin tulette niin tekemään.

Suomessa käydään nyt avointa keskustelua turvallisuudesta. Kiivainta keskustelua käyvät pienehköt ääripäät, joilla on täysin vastakkaiset lähtökohdat: on niitä, joiden mielestä Suomen pitää liittyä Natoon ”nyt jos koskaan”, ja sitten niitä, joiden mielestä Natoon ”ei pidä liittyä nyt eikä koskaan”. 

Otan esimerkiksi kiivaasta keskustelusta sen, saako Venäjästä sanoa vapaasti. Minulle tämän toistaminen ei enää oikein aukea. Valtiojohto on selkein sanoin ja nopeasti tuominnut Venäjän toimet niin Krimillä, Ukrainassa kuin Syyriassakin. Viime eduskuntavaalien alla taas käytiin isoin otsikoin läpi kaikki mahdolliset Venäjän hyökkäyssuunnat Suomeen ja silloin unohtunut Ahvenanmaakin on nyttemmin vallattu – ja myös nostatettu julkisesti epäilyä, että Venäjä juhlavuotenamme kiistää itsenäisyytemme. Kovin vaikea ajatella, mitä on jäänyt sanomatta. Sankaruuden saavuttaminen siinä kilvoittelussa, kuka koviten Venäjästä sanoo, alkaa vaatia kekseliäisyyttä.

Vastapuolelta on sitten moitittu, että Venäjän moittiminen on mennyt liian pitkälle.

Minua huolettaa tässä ihan eri ilmiö, nimittäin pahan arkipäiväistäminen. Jos hyökkäystä ja sotaa käydään paperilla päivittäin, niin se tulee lähelle – ajatuksiin. Samaa oli siinä kun venäläisessä keskustelussa Krimin osalta viitattiin ydinaseisiin – niiden käyttämisen mahdollisuutta tavanomaistettiin.

Toinen arka aihe näyttää olevan sotilaallinen harjoitustoiminta lännen, siis Ruotsin, Naton ja Yhdysvaltojen kanssa. Joidenkin mukaan siinä vaarannetaan Suomen liittoutumattomuutta, kun taas jotkut neuvovat, että tällaiseen pitäisi nyt mitä pikimmin ryhtyä.

Totuus on, että läntinen sotilasyhteistyömme on paljon laajempaa kuin aiemmin ja että sitä tullaan jatkamaan. Suomi harjoittaa tätä sotilaallista yhteistyötä vain omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan käsin. Suomen tulee kehittää sotilaallista valmiutta ja yhteistoimintakykyä ei vain pidäkkeeksi ja kynnykseksi maahantulijalle, vaan myös ollakseen kiinnostava kumppani mikäli pahin toteutuisi. Tämä palvelee myös Suomen oman puolustuksen kehittämistä.

Suomen etu ei ole lietsoa vastakkainasettelua.  Viisas katsoo, olisiko tarjolla jotakin sellaista, joka voisi vastakkainasettelua vähentää. Sitä kutsutaan dialogiksi, diplomatiaksi. Tämä on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkä linja. Se on myös minun linjani.

* * *

Edellä sanottu ei tee tarvetta omaan puolustukseemme tyhjäksi, päinvastoin. Nostaisin erikseen esiin yhden teillekin keskeiseksi muodostuvan teeman. Se on Suomen oma valmius nopeasti muuttuvan turvallisuusympäristön edessä. Tämä on teema, josta olen nyt keskustellut kolmen hallituksen kanssa.

Viimeaikaiset kriisit ovat haastaneet käsityksiämme perinteisestä sodasta.  Olemme nähneet suunnitelmallista toimintaa, jossa kohteena olevan valtion heikkouksia hyödynnetään. Tämän hybridiuhkan keinovalikoima on laaja: informaatio-operaatiot, taloudellinen ja teknologiaan perustuva painostus, tunnuksettomat sotilaat tai kyber-vaikuttaminen – ja keinovalikoima laajenee edelleen.

Suomen kokonaisturvallisuusmalli pyrkii laajan viranomaisyhteistyön kautta takaamaan yhteiskunnan mahdollisimman häiriöttömän toiminnan kaikissa olosuhteissa. Hybridivaikuttaminen pyrkii nimenomaan horjuttamaan tätä päämäärää. Vaikka mallimme onkin ajanmukainen, on sitä osattava koko ajan päivittää.

Nähdäkseni Suomen valmius vastata mahdollisiin uhkiin on johdettavissa yhtälöstä, jossa on kolme muuttujaa: oikea ja reaaliaikainen tilannekuva, asianmukaiset toimivaltuudet sekä riittävät kyvykkyydet. Kaikissa näissä Suomella on kehitettävää.

* * *

Riittävän valmiuden ensimmäinen vaatimus on oikea ja ajantasainen tilannekuva. Sotilas- ja siviilitiedustelulainsäädäntö on tämän päivän maailmassa ehdoton edellytys sille, että ylipäätään kykenemme havaitsemaan merkittävästi turvallisuuteemme vaikuttavaa tai sitä uhkaavaa toimintaa.

Tämä ei kuitenkaan riitä. Uusille uhkille tyypillistä on niiden nopea eteneminen ja usein usealla rintamalla. Siksi tilannekuvalta vaaditaan myös entistä enemmän ennakointikykyä. Eduskunnalle kohta puolin annettava laki valtioneuvoston tilannekuvatoiminnasta on askel oikeaan suuntaan.

Uhkan todentamisen jälkeen esiin nousee kysymys toimivaltuuksista. Nykyisen valmiuslain soveltamista on tarkasteltava kriittisesti: mahdollistavatko nykyiset toimintatapamme riittävän linjakkaan ja ripeän toiminnan? Kaikissa tilanteissa pitää olla selvää, että poikkeusolot voidaan tarvittaessa ongelmattomasti todeta. Tällä hetkellä normaalien aikojen valtuuksien ja poikkeustilan toteamisen väliin jää hybridivaikuttamisen mentävä aukko. Tämä on tutkittava ja tarvittaessa tukittava.

Viimekätinen vastauksemme mahdollisiin uhkiin on kuitenkin riippuvainen kyvyistämme. Tässä puolustusvoimien suorituskyky, rajavalvonnan ja sisäisen turvallisuuden resurssit ja koko suomalaisen yhteiskunnan kriisinsietokyky nousevat esiin. 

Paljon on jo tehty. Etenkin puolustusvoimien valmiutta on kehitetty monin tavoin. Aluevalvontaa on tehostettu erityisesti merialueella ja ilmatilassa. Joukkojen käyttöön saantia on parannettu. Varusmiesten käytettävyyttä eri tehtävissä on parannettu uudella laintulkinnalla. Reserviläisten palvelukseen astumista on nopeutettu lainsäädäntömuutoksin. Puolustuksemme nopeimmin käyttöön otettavien joukkojen materiaalista valmiutta on parannettu. Lisäksi joukkojemme osaamista on kohennettu harjoitustoiminnalla.

Silti jäljellä on vielä tehtävää turvallisuuden kaikilla sektoreilla. Taloudellisesti vaikeana aikana asianmukaisesta valmiudesta huolehtiminen on toki kansakunnalle raskas, mutta samalla myös välttämätön tehtävä.

* * *

Kansallinen puolustus ja turvallisuus muodostavat vain yhden turvallisuuttamme kannattelevista neljästä pilarista. Muut ovat länsi-integraatio ja kumppanuudet, toimiva Venäjä-suhde ja kansainvälinen järjestelmä ja laaja turvallisuus. Otan tässä esille vain läntiseen pilariin kuuluvan EU:n toiminnan. 

Euroopan unionin jäsenyydellä on Suomelle keskeinen turvallisuuspoliittinen merkitys. Unioni taas on monien muiden vaikeuksiensa ohella myös turvallisuuden suhteen uudessa tilanteessa. Sotilaallinen jännitys EU:n rajoilla Itämeren alueella on nopeasti kasvanut.

Keskustelu EU:n puolustusyhteistyön vahvistamisesta on vilkastunut monessa maassa, eikä tämä ole mitenkään yksin Suomelle tärkeä asia. Suomen on annettava vahva panoksensa tähän kehittämistyöhön – meillä ei ole tässä asiassa muuta kuin voitettavaa.

Liike on nyt ensiarvoisen tärkeää, tärkeämpää kuin spekulointi lopullisesta päämäärästä. Tämä on myös integraation isien perusviisaus: kunnianhimoisesti mutta samalla käytännönläheisesti etenemällä on mahdollista ottaa konkreettisia, tässä tapauksessa turvallisuutta lisääviä askelia.

Otan esimerkin: EU:n omasta suunnittelu- ja johtokyvyn vahvistamisesta – pysyvän sotilasesikunnan perustamisesta – on puhuttu jo pitkään. Nyt se vain pitäisi perustaa. On paljon muutakin, mitä on syytä pitää esillä – muun muassa puolustusmateriaaliyhteistyö ja huoltovarmuutta tukevat toimet. On myös tärkeää huomioida unionin turvallisuuspolitiikan kehittämisessä, että sisäinen ja ulkoinen turvallisuus kulkevat entistä vahvemmin rinnakkain. Kun puhutaan epäsymmetrisistä tai hybridiuhista, asioiden lokerointi ulkoisiksi ja sisäisiksi toimiksi on kovin keinotekoista.

Luontevaa olisi, että tiivistyvä yhteistyömme turvallisuuspolitiikassa Ruotsin kanssa heijastuisi myös eurooppalaiselle tasolle.

* * *

Moni kokee aikamme ahdistavana. Minä en kuitenkaan näe Suomen tilannetta mitenkään synkkänä. Turvallisuusasemamme on hyvä ja monin tavoin edelleen vahvistettavissa. Tämä vaatii kuitenkin kansallisten vahvuuksiemme hyväksikäyttöä, vahvaa kansainvälistä yhteistyötä ja omaa halua panostaa yhteiseen turvallisuuteemme.

Uskon, että edessänne oleva kurssi vahvistaa myös teissä tätä käsitystä. Haluan toivottaa teille antoisaa ja menestyksekästä maanpuolustuskurssia.

Tulosta
Tämä dokumentti

Päivitetty 11.11.2016

© Tasavallan presidentin kanslia Mariankatu 2, 00170 Helsinki, puh: (09) 661 133, Fax (09) 638 247
   Tietoa verkkopalvelusta   webmaster[at]tpk.fi